Luovan työn tekijöiden työttömyysturva vaatii vielä viilausta

Niina Vettensola Sanasto

Tiedätkö, mikä tärkeä asia erottaa palkansaajajärjestön ja kulttuurialan järjestön jäseniä? Yksi tärkeimmistä on työttömyysturvan taso. Aloitin tammikuussa 2023 Sanaston uutena toiminnanjohtajana. Tulin työhön kirjallisuusalan ulkopuolelta, työmarkkinajärjestöstä. Palkansaajan hyvä työttömyysturva nähdään työmarkkinajärjestöissä itsestään selvänä ja perustavanlaatuisena osana työelämän turvaverkkoa, ja ehkä …

Tämän vaalikauden ilot ja surut

Vaalikauden päättyessä on hyvä katsoa, millaisia asioita kulttuuriala sai tällä kaudella läpi.  Kuten yleensä käy, osa tavoitteista saatiin läpi ja osa jäi odottamaan ensi vaalikautta. Korona leimasi tätä kautta kovalla kädellä. Se vaikutti myös luovien alojen edunvalvontaan. Koska korona vahingoitti …

Eduskunta implementoi arvokuilua korjaavan direktiivin

Suomen eduskunta hyväksyi nyt maanantaina  hallituksen esityksen, jolla pantiin voimaan arvokuilua korjaava direktiivi.  Kiitos tästä sekä eduskunnalle että hallitukselle! Mistä tässä asiassa olikaan kyse? Arvokuiluksi kutsutaan sitä, että Youtuben tyyppiset verkkopalvelut ovat voineet piiloutua käyttäjiensä selän taakse ja vältellä tekijänoikeusvastuita …

Myös kulttuuri ja sivistys ovat perusoikeuksia

Sivistyksen ja kulttuurin kannalta on välttämätöntä, että arvokuilua korjaava direktiivi implementoidaan nopeasti. Arvokuilua korjaavan direktiivin toimeenpano on mennyt valtaosassa EU-maita ongelmitta. Näihin kuuluvat muun muassa pohjoismaat Ruotsi ja Tanska. Siksi onkin erikoista, että Suomessa joudutaan nyt pohtimaan esityksen perustuslainmukaisuutta. Taustalla …

Lyhty on nyt Luovat ry

Vaihdoimme kutsumanimemme ”Luovat ry:ksi”, joka kertoo meistä enemmän.   Luovan työn tekijät ja yrittäjät perustettiin vuonna 2003 projektiksi, jolla haluttiin vaikuttaa alkavaan tekijänoikeuslain uudistukseen. Sittemmin projekti vakiintui pysyväksi vaikuttamisverkostoksi. Perustamisvuonna 2003 vaikuttamisverkostomme oli ennennäkemättömän laaja.  Se edusti liki kaikkia taiteenaloja, sekä …

Sain erikoisen pyynnön

Eräs tieteellinen aikakauslehti kysyi, voiko se julkaista verkossa lehdessä vuosina 1992 ja 1995 julkaistut artikkelini. Pyyntö oli osa lehden vanhojen vuosikertojen digitointi- ja verkkojulkaisuhanketta. Hienoa, ajattelin. Sopii minulle ja tuen mielelläni sekä lehteä että hanketta. Vastasin kuitenkin vielä katsovani sopimuksen. …