Tekoälytaide on jo täällä – millaisia vaikutuksia sillä on tekijänoikeuteen?

Tekoälyn avulla voi tuottaa kuvia ja vaikkapa runoja hetkessä. Tekoälyn osaaminen perustuu kuitenkin ihmisen luomiin teoksiin. Voivatko koulutusmateriaalina käytettyjen teosten tekijät saada korvausta? Entä milloin tekoälyllä luodulle luomukselle syntyy tekijänoikeus? Pohdimme asiaa Anton Ylikallion kanssa. Hän on tekoälystä ja tekijänoikeudesta …

“Tekoälystä ei saa tehdä tekosyytä tekijänoikeuksien loukkaamiseen”

TIEDOTE: Luovat ry muistuttaa Tekijänoikeuspäivänä 26.4., että tekijänoikeus on koko luovan talouden kivijalka, joka mahdollistaa monelle luovan alan ammattilaiselle ansainnan, liiketoiminnan harjoittamisen ja kasvattamisen. Tätä perustaa ei tule rapauttaa. Tekoäly on ja tulee olemaan tärkeä työväline alan toimijoille, mutta sen …

Taiteilijan työttömyysturvaan tulossa korjaus

Hallitus nimittäin päätti 11.2 työllisyyspaketissaan korjata taiteilijoiden työttömyysturvan valuvian. Työllisyyspaketin kohta (6) kuuluu näin: ”Luovutaan tekijänoikeuskorvauksien sovittelusta työttömyysturvassa”. Voimaan tullessaan tämä korjaa taitelijan työttömyysturvassa olevan aukon. Vaikka taiteilija olisi työttömyyskassan jäsen, hän ei nykyisin välttämättä saa laisinkaan työttömyyskorvausta. Syynä on …

Korona nosti ongelmat dramaattisesti esiin: Adressi luovan työn tekijöiden työttömyysturvasta ministerille

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekoselle luovutettiin tänään adressi, jossa 8 500 allekirjoittajaa ja 21 taiteilijajärjestöä vaatii nopeaa korjausta taiteilijan työttömyysturvaan. Koronakevään työttömyysaalto aktivoi luovan alan vaatimaan pikaista korjausta taiteilijoiden ja tekijöiden työttömyysturvaan. ”Korona takia valtava joukko luovan työn tekijöistä jäi …

Adressi: Ennen työttömyyttä tehdyn työn kerryttämät tekijänoikeuskorvaukset eivät saa leikata työttömyyskorvausta

Moni taiteilija on jäänyt työttömäksi, koska esiintymiset on koronaviruksen vuoksi peruttu. Työtön taiteilija on muita työttömiä heikommassa asemassa, sillä hän ei välttämättä saa lainkaan työttömyyskorvausta. Syynä on tekijänoikeuskorvauksien virheellinen yhteensovitus työttömyyskorvausten kanssa. Ongelma: tekijänoikeustulot eivät kerrytä etuuksia, mutta leikkaavat korvauksia …