Yksityisen kopioinnin hyvitys on lakisääteinen korvaus siitä, että kansalaiset saavat kopioida vapaasti biisejä, kuvia, elokuvia ja tv-sarjoja. Suomessa kopioinnin aiheuttama haitta korvataan valtion budjetista. Muissa EU-maissa se tapahtuu valmistajien, maahantuojien ja toisinaan myös jälleenmyyjien suorittamin laite- ja tallennusalustamaksuin. Avaamme tässä artikkelissa käytännön taustoja.
Suomi on ainoa EU-maa, jossa EU-direktiiviin pohjaava yksityisen kopioinnin hyvitys rahoitetaan valtion budjetista. Myös Suomessa oli aikanaan käytössä samankaltainen laitemaksu kuin muissa EU-maissa on yhä edelleen. Aiemmin tallennuslaitteista perittiin tietty laitteesta riippuva summa, joka jaettiin eri tavoin tekijöille.
Kansan suussa sitä kutsuttiin kasettimaksuksi, koska käytäntö aloitettiin C-kasettien kultakaudella vuonna 1984. Ajan mittaan sitä ehdittiin ulottaa myös CD-R-levyihin, MP3-soittimiin, digisovittimiin ja ulkoisiin kiintolevyihin.
Vuonna 2011 Jyrki Kataisen hallituksessa käytiin keskustelua hyvitysmaksun laajentamisesta myös tietokoneisiin ja puhelimiin, mutta kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen esitys kaatui. Sen sijaan maksu päätettiin marraskuussa 2014 korvata budjettirahoituksella. Budjettiosuus oli sama, 11 miljoonaa euroa, kymmenen vuoden ajan.
Hyvitysmaksu korvaa menetettyjä tuloja
Hyvitysmaksu puolittunee vuodenvaihteessa 5.5 miljoonaan euroon. Nykyinenkin 11 miljoonan hyvitys korvaa vain neljänneksen yksityisen kopioinnin luovalle alalle aiheuttamasta haitasta. Puolet pienempi hyvityksen taso ei täytä tietoyhteiskuntadirektiivin ja Suomen lain mukaista kohtuullista korvaustasoa.
Tekijänoikeuslain mukaan ”hyvitys maksetaan valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta, jonka tulee olla määrältään sellainen, että sitä voidaan pitää kohtuullisena hyvityksenä teosten kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön”.
Vuonna 2023 kopioitiin Taloustutkimuksen mukaan 188–210 miljoonaa musiikki- ja elokuvatiedostoa. Niiden laskennallinen arvo on yli miljardi euroa, vaikka vain pieni osa näistä kopioijista olisi valmis ostamaan teoksen ilman kopiointimahdollisuutta.
Luovan alan näkökulmasta merkityksellistä ei ole niinkään, kuinka paljon yksityistä kopiointia tapahtuu vaan se, kuinka paljon se aiheuttaa tulonmenetystä.
Yksityisen kopioinnin aiheuttamasta haitasta elokuussa 2024 julkaistu selvitys osoittaa, että luovien sisältöjen yksityinen kopiointi aiheuttaa vuosittain noin 46 miljoonan euron haitan myynnin ja striimaustulojen menetyksenä.
Hyvitysmaksujärjestelmän uudistamista on pohdittusiitä lähtien, kun budjettirahoitukseen siirryttiin kymmenisen vuotta sitten.
Järjestelmää oli tarkoitus uudistaa jo viime hallituskaudella.
Nyt opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut hovioikeudenneuvos Kristiina Harengon selvityshenkilöksi pohtimaan hyvitysmaksujärjestelmän uudistamista. Hänen tehtävänään on arvioida paitsi rahoitusvaihtoehtoja ja hyvityksen tasoa myös käytännön toteutusta. Selvityksen on määrä valmistua tämän vuoden loppuun mennessä.
Mihin hyvitysmaksut kohdistuvat?
Muissa EU-maissa korvauksia kerätään käytännössä varsin yhtenevin tavoin.
Kussakin maassa tallennusalustojen ja laitteiden hintoihin sisältyy korvaus yksityisestä kopioinnista. Korvauksen suuruus eli tariffi vaihtelee tallennusalustojen ja laitteiden välillä. Tariffi voi olla esimerkiksi laitekohtainen tai perustua tallennustilaan.
Korvauksen keräävät yleensä laitteiden valmistajat ja maahantuojat, joissakin maissa myös jälleenmyyjät, jotka maksavat nämä korvaukset yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua hallinnoivalle organisaatiolle.
Maksut tilitetään yhteishallinnointiorganisaatioiden eli käytännössä tekijänoikeusjärjestöjen kautta. Ne huolehtivat korvausten tilittämisestä oikeudenhaltijoille.
Jokaisessa maassa hyvitysmaksu tilitetään joko kokonaan tai osin suoraan oikeudenhaltijoille sovittujen periaatteiden mukaan. Käytännössä maksujen lopullinen taso perustuu neuvotteluihin ja säännöllisiin käyttötutkimuksiin.
Niinpä esimerkiksi Itävallassa tariffit määritellään oikeudenhaltijoiden ja kauppakamarin välisissä neuvotteluissa. Jos niissä ei saavuteta tulosta, päätöksen tekee sitä varten perustettu tuomioistuin.
Ranskassa tariffien suuruudet vahvistaa 24 jäsenestä koostuva komitea. Jäsenistä 12 edustaa oikeudenhaltijoita, kuusi valmistajia ja maahantuojia ja kuusi kuluttajaorganisaatioita. Myös laki rajaa tariffien määrittämistä.
”Joissain maissa on säädetty lailla, että osuus hyvitysmaksusta tulee käyttää kollektiivisesti koko alaa hyödyttäviin sosiaalisiin ja kulttuurisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi Itävallassa 50 prosenttia tulee käyttää alan yhteisiin kulttuurisiin ja sosiaalisiin tarkoituksiin. Osassa maista kollektiivisesti tilitettävä osuus voi perustua viranomaisen tai järjestöjen päätöksiin, vaikka sitä ei olisikaan säädetty suoraan lain tasolla”, Kopioston lakiasiainjohtaja Kirsi Salmela arvioi.
Hyvitysmaksujen keräämisessä pieniä maakohtaisia eroja EU:ssa
Korvauksen piiriin ulotetut tallennusalustat ja laitteet vaihtelevat eri maissa vain hiukan. Maksun piirissä on perinteisten laitteiden ja uudempien tallennusalustojen (videokasetit, cd-r:t, dvd-r:t, muistitikut, mp3-soittimet, ulkoiset kovalevyt, muistikortit) lisäksi tallentavia laitteita tai laitteita, joihin on integroitu tallennustilaa (puhelimet, kannettavat tietokoneet, tabletit).
EU-tuomioistuimen ratkaisun mukaan matkapuhelinten ja MP3-soittimien muistikortitkin voivat olla hyvitysmaksun piirissä. Joissakin maissa hyvitysmaksua kerätään myös tallennustilaa pilvessä myyviltä palveluntarjoajilta.
”Suoraan jonkun toisen maan järjestelmä tuskin olisi sovellettavissa sellaisenaan Suomeen. Selvityshenkilö tutustunee eri maiden järjestelmiin ja arvioi, mitkä elementit niistä olisivat toimivia Suomessa. Joka tapauksessa järjestelmän uudistaminen edellyttää lainmuutosta”, Salmela kertoo.
”OKM:n viimeisin tutkimus osoittaa, että kopioimista ja tallentamista yksityiseen käyttöön tapahtuu edelleen merkittävässä määrin. On totta, että se on laskenut pitkällä aikavälillä, mutta viimeisten seitsemän vuoden ajan se on säilynyt melko samalla tasolla.”
Eri maiden keräys- ja tilityskäytännöt eivät eroa voimakkaasti toisistaan. Lähtökohdat ovat kaikilla samoja, kuten direktiivikin edellyttää.
Ruotsissa Copyswede kerää maksuja laitteiden maahantuojilta. Maksujen kohteina ovat laitteet (mm. C-kasetti, minidisc, CD-R, DVD:n eri muodot) ja tallennusalustat (usb-tikut, ulkoiset ja sisäiset kovalevyt, PC:t, tabletit ja puhelimet).
Tariffien suuruus on määritelty laissa, mutta se sovitaan käytännössä toimijoiden välisissä neuvotteluissa. Maastavienti, ammattimainen käyttö ja toimintarajoitteisia henkilöitä edustavat järjestöt on vapautettu maksuista.
Saksassa ZPÜ (Zentralstelle für private Überspielungsrechte) kerää maksuja laitteiden maahantuojien lisäksi valmistajilta ja jälleenmyyjiltä. Myös Saksassa maastavienti ja ammattimainen käyttö on vapautettu maksuista. Kohteina on laitteet ja tallennusalustat hyvin samantyyppisin kohdistuksin. Yritys- ja kuluttajatietokoneisiin kohdistuu niiden muistin koosta riippumatta sama tariffi. Sama koskee ulkoisia kovalevyjä. Molemmissa tapauksissa yrityslaitteiden kappalekohtaiset tariffit ovat pienempiä.
Itävallassa Austro-Mechana kerää maksuja maahantuojien ja valmistajien lisäksi suorilta myyjiltä. Maastavienti ja ammattimainen käyttö on vapautettu maksuista. Keräystoiminta on luonteeltaan tarkkaa, ja omat taksansa on niin matkapuhelimelle, tietokoneelle ja tabletille kuin älykellolle ja valokuvakehyksiin integroiduille muisteille.
Perittävät tariffit vaihtelevat eri maissa jonkin verran.
Esimerkiksi ulkoisesta kovalevystä (>80 GB) peritään Ruotsissa 80 kruunua (n. 7 euroa) kappaleelta, pienemmistä kruunu gigabitiltä. Saksassa taksa on 4.44 ja 1.33 euroa kappaleelta, ensin mainittu kuluttajille ja jälkimmäinen yrityksille suunnatuista kovalevyistä. Itävallassa erikokoisten kovalevyvastaanotinten taksat ovat 6, 17.10 ja 22.50–24.30 euroa riippuen muistin koosta ja tallennustoiminnosta.
Saksassa kuluttaja-PC:n tariffi on 13,1875 euroa kappaleelta, Ruotsissa 80 kruunua. Itävallassa tariffin perusta kohdistuu selkeimmin laitteen sijaan muistiin.
Mitkä tahot tilittävät hyvitysmaksuja ja kenelle Suomessa?
Suomessa yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua suoritetaan av-teosten ja musiikin yksityisestä kopioinnista. Opetus- ja kulttuuriministeriö tutkii vuosittain yksityisen kopioinnin määrän ja jakautumisen esimerkiksi audio- ja av-teoksiin.
Yksityisen kopioinnin hyvitystä suoraan tekijöille ja oikeudenhaltijoille tilittävät Teosto (musiikin tekijät ja musiikkikustantajat), Gramex (musiikin esittävät taiteilijat ja tuottajat), Kopiosto (esittävät taiteilijat ja av-tekijät kuten esimerkiksi ohjaajat, käsikirjoittajat ja kuvaajat) ja APFI (av-alan tuottajien etujärjestö Audiovisual Producers Finland).
Yhteisiin tarkoituksiin hyvitysmaksua maksetaan muun muassa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen (AVEK), Musiikin edistämissäätiön (MES) ja Visuaalisen taiteen edistämiskeskuksen (VISEK) kautta.
Lue lisää: Mitä tarkoittaa yksityinen kopiointi?
Lataa pdf: Hyvitysjärjestelmä eri EU-maissa
Kuva: Adobe Stock