Luovat alat talous

Luovan alan talousluvut 2022

Luvut luovien alojen taloudesta vuodelta 2022 kertovat, että ala elpyy vähitellen koronapandemiasta. Taloustutkimus ja FCG selvittivät Luovat ry:n toimeksiannosta luovien alojen kansantaloudellista vaikutusta (2024). Luovien alojen taloudesta kertovaa tilastokoostetta on päivitetty  tilastokeskuksen tuoreemmilla luvuilla keväällä 2025. Kevään aikana julkaistaneen taas …

Luovat alat kasvoivat vuodessa miljardin

Luovien alojen talous kasvoi vuodesta 2021 vuoteen 2022 miljardi euroa. Luovien alojen talous oli vuonna 2021 15,8 miljardin suuruinen ja vuonna 2022 16,8 miljardi euroa. Selvityksen luovasta taloudesta on tehnyt Pasi Holm, joka työskenteli tutkimuksen alkuvaiheessa Taloustutkimuksen tutkimusjohtajana ja sittemmin …