Kulttuurin edistämiskeskusten rahoituksen romahduttaminen on varma tapa heikentää maakuntien kulttuuritapahtumien järjestäjien toimintaedellytyksiä. Valitettavasti näin on nyt tapahtumassa.
Suomen kulttuurikenttä on joutunut säästöleikkausten kohteeksi. Suhteellisesti kovimpiin leikkauksiin kuuluu yksityisen kopioinnin hyvityksen puolittaminen.
Tämä hyvitys on putoamassa 11 miljoonasta eurosta 5,5 miljoonaan euroon. Valtio säästäisi siinä vain 5,5 miljoonaa euroa. Se on kärpäsen aivastus valtion budjettiin verrattuna, mutta aiheuttaa suunnatonta haittaa maakuntien musiikkitapahtumille.
Miksi tämän hyvityksen leikkaus vaikuttaa näin paljon? Siksi että, sillä rahoitetaan merkittävien kulttuurinedistämiskeskusten tukitoimintaa. Leikkaus romahduttaa niiden edistämismäärärahat.
On itse asiassa vaikea kuvitella mitään tehokkaampaa tapaa heikentää maakuntien kulttuuritarjontaa kuin romahduttaa näiden edistämiskeskusten määrärahat. Se iskee suoraan niitä järjestävien yrittäjien, organisaatioiden ja tekijöiden toimintaedellytyksiin.
Mikä on yksityisen kopioinnin hyvitys?
Tässä kohden on hyvä muistuttaa, mikä ”yksityisen kopioinnin hyvitys” taas olikaan. Se on EU-direktiiviin perustuva lakisääteinen korvaus siitä haitasta, joka aiheutuu kuluttajien oikeudesta ladata, tallentaa ja kopioida ilmaiseksi musiikkia, tv-sarjoja, kuvia, tekstiä ja elokuvia.
Yksityisen kopioinnin hyvityksellä tarkoitetaan korvausta, jota esimerkiksi musiikin ja elokuvien tekijöille maksetaan siitä, että ihmiset saavat laillisesti tallentaa heidän teoksiaan omaan käyttöönsä.
Digitalisoituminen mullisti tämän taloudellisen merkityksen moninkertaiseksi:
– 1980-luvulla kuluttajat ostivat äänilevyjä ja tämä lainsäädös salli heidän nauhoittaa niitä ja radion musiikkiohjelmia rahiseville c-kaseteille.
– Nykyisin musiikki ja leffat myydään meille striimauspalvelujen kautta digitaalisina tiedostoina, ja tämä lainsäädös antaa mm. minulle luvan ladata ilmaiseksi juuri niitä samoja elokuvatiedostoja, jonka naapurini ostaa rahalla.
Opetus- ja kulttuuriministeriön teettämien puolueettomien tutkimusten mukaan noin 700 000 suomalaista kopioi, tallentaa tai lataa vuosittain noin 185 miljoonaa musiikkialbumia, biisiä ja elokuvaa. Niiden kokonaisarvo on noin miljardi euroa.
Jokainen ymmärtää, että tällaisen ilmaisreitin olemassaolo vaikuttaa siihen, minkä verran kulttuuri- ja viihdesisältöjä ostetaan ja striimataan. Se aiheuttaa suuren markkinahäiriön. Siksi EU-direktiivi on tiukka: jos EU-maan lainsäädäntö sallii tällaisen toiminnan, EU-maan pitää järjestöö siitä kohtuullinen korvaus – ”fair compensation”.
Mikä on kohtuullinen korvaus yksityisestä kopioinnista?
Suomen lainsäädännössä on kokonainen pykälä siitä, miten tämän korvauksen suuruus pitää määritellä. Lain mukaan korvauksen taso määritellään vuosittain valtion talousarviota tehtäessä, sen pitää olla suuruudeltaan kohtuullinen ja kohtuullisuus arvioidaan vuosittain tehtävän kopiointitutkimuksen perusteella.
Tekijänoikeuslain 26 a §:n mukainen hyvitys:
- ”Valtio maksaa tekijöille hyvitystä teoksen kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön. Hyvitys maksetaan valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta, jonka tulee olla määrältään sellainen, että sitä voidaan pitää kohtuullisena hyvityksenä teosten kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön.”
- ”Yksityistä kappaleen valmistamista ja sen yleisyyttä tutkitaan hyvityksen oikean mitoituksen määrittelemiseksi. Tutkimuksen tekee opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymä puolueeton tutkimuslaitos.”
- ”Valtioneuvosto asettaa opetus- ja kulttuuriministeriön esityksestä neuvottelukunnan, jonka tehtävänä on toimia neuvoa-antavana asiantuntijaelimenä yksityistä kappaleen valmistamista koskevassa tutkimuksessa. Neuvottelukunnan toimikausi on neljä vuotta.”
Satun tuntemaan tämän logiikan melko hyvin, koska olen jäsenenä laissa mainitusta neuvottelukunnassa, joka toimii tämän tutkimuksen asiantuntijaelimenä.
Kolme pointtia yksityisen kopioinnin hyvityksestä
Kuten kaikki tietävät, hallitus puolitti hyvityksen valtiovarainministeriön esityksestä. Valtiovarainministeriö perusteli esitystään sillä, että kopioijien määrä on alentunut vuodesta 2015. Julkisuudessa on puhuttu siitä, että hyvitys puolitetaan vuoteen 2015 verrattuna. Rahan arvon muutos huomioiden se leikkautuu paljon pienemmäksi. 5,5 miljoonaa euroa vuonna 2025 on tosiasiassa vain 39 % siitä, mitä 11 miljoonaa euroa oli vuonna 2015.
Koska valtiolla on merkittäviä sopeutustarpeita, valtiovarainministeriö tekee tietysti vain työtään, kun se etsii säästökohteita. Yllä olevassa lakipykälässä mainitun neuvottelukunnan jäsenenä katson tätä asiaa toisesta näkökulmasta. Yritän tiivistää tämän tasavallan presidentistä mallia ottaen kolmeen pointtiin:
- Nykyinen 11 miljoonaan hyvitystaso on poliittinen sopimus
Vuonna 2015 luotu hyvitystaso 11 miljoonaa euroa oli poliittinen sopimus, joka ei perustunut mihinkään haittatutkimuksiin. Luovat alat ovatkin pitkin matkaa kommentoineet sitä niin, että mitä enemmän kopiointi vähenee, sitä kohtuullisemmaksi tuo 11 miljoonaa muodostuu. Hyvitys on tällä hetkellä vajaa 6 senttiä lataus. Kuusi senttiä on halpa hinta esimerkiksi elokuvasta. Elisa Viihdepalvelusta elokuvan ostaa 9,90 eurolla ja vuokrata 48 tunniksi 3,50 eurolla. Miksi olisi oikein puolittaa tuo korvaus 3 senttiin?
- EU-direktiivi edellyttää kohtuullista hyvitystä
Hyvitys perustuu EU-direktiiviin ja sen pitää olla säädösten mukaan kohtuullinen. Hyvitys määritellään yllä olevan lakipykälän mukaan vuosittaisten tutkimusten perusteella. Jos kohtuullinen korvaus on vuonna 2024 11 miljoonaa, miten se voisi ensi vuonna olla 5,5 miljoonaa, kun sen enempää kopiointi kuin sen aiheuttama haitta ei tässä vuoden sisällä paljoakaan muuttunut? Koska hyvityksen kohtuullinen taso on lain mukaisesti tullut määritellä kerran vuodessa, hyviystä ei voi yhdessä vuodessa romahduttaa näin suhteettomasti.
- Haitta on 46 miljoonaa euroa
Tutkimusten mukaan yksityisen kopioinnin aiheuttama haittaa myyntien ja striimaustulojen menetyksenä on noin noin 46 miljoonaa euroa vuodessa. Nykyinen 11 miljoonan euron hyvitys on korvannut alle neljäsosan (23,9 %) tästä haitasta Esitetty 5,5 miljoonaa korvaisi siitä noin yhden kymmenesosan (12 %). Miten se voisi täyttää Suomen lain kohtuuskriteeriä tai EU-direktiivissä asetettua ”fair compensation” -kriteeriä?
Kyse ei ole pysyvästä menosta
Kuten yllä kirjoitin, ymmärrän, että valtiolla on sopeutustarpeita. Pidän hyvityksen leikkaamista kahdesta syystä epäonnistuneena sopeutustoimena.
Ensimmäinen liittyy sen vaikutuksiin yksityisten edistämiskeskusten rahoituksessa. Käsitykseni mukaan hallitus ei tahdo leikata kasvusta. Edistämiskeskusten määrärahojen leikkaus on nimenomaan kasvusta leikkaamista. Sen vaikutukset ovat maakuntien tapahtumayrittäjien kentässä ovat pahat.
Toinen liittyy siihen, että hyvityksen leikkaaminen ei tuo valtiolle pysyviä säästöjä. Ministeriö on käynnistänyt selvityksen yksityisen kopioinnin hyvityksen uudistamisesta. Kun katson julkista lausuntopalautetta, näyttää hyvin todennäköiseltä, että hyvitys siirtyy tällä hallituskaudella pois valtion budjetista. Tarjolla on useampikin tapa kerätä se valtion budjetin sijaan markkinoilta kuten kaikissa muissakin EU-maissa tehdään. Siksi hyvityksen leikkaaminen ei tuo valtiolle pitkäaikaisia säästöjä. Myöskään leikkauksen peruminen ei toisi pysyviä menoja. Kyse on eräänlaisesta ”siltarahoituksesta”, joka tarvitaan vain sihien asti, kunnes meno poistuu valtiolta kokonaan.
Toivottavasti hallitus ja eduskunta pystyvät perumaan tämän leikkauksen. Tapahtumilla on tutkimusten mukaan merkittävät kerrannaisvaikutukset matkailulle, alueen vetovoimaisuuteen, elinkeinoelämään ja työllisyyteen. Suomi tarvitsee kasvua, elinvoimaa ja yrittäjyyttä. Olisi todella lyhytnäköistä romuttaa alueellisten tapahtumien ja kulttuurihankkeiden rahoituspohja sellaisella leikkaustoimenpiteellä, joka ei tuo valtiolle pysyviä säästöjä ja leikkaa kasvua kipeästi.