Luova työ on monipuolista ja muuttuvaa. Ammattiryhmien rajat sekoittuvat ja uusia tekemisen muotoja syntyy jatkuvasti. Digitaalisuus muuttaa luovan työn luonnetta ja muun muassa lohkoketjuteknologia sekä tekoäly muuttavat koko toimintaympäristöä. Myös korvauskäytäntöjen on hyvä pysyä ajassa mukana.
Uudistettu tekijänoikeuslaki parantaa luovan työn tekijöiden asemaa digiympäristöissä, mutta on jo syntyessään auttamatta jälkijunassa. Luovan työn omistajuutta eli tekijänoikeuksia kuuluu kunnioittaa yhtä lailla digitaalisessa ympäristössä kuin todellisessa maailmassa. Taiteen ansainnan ytimessä on luovan työn välittäminen ja hyödyntäminen oikealla tavalla, sekä käyttäjiä että tekijöitä kunnioittaen.
3,1 prosentin BKT-osuudella ja noin 120 000 ihmistä työllistävänä luovat alat eivät ole mikään marginaaliryhmä vaan merkittävä toimiala, jonka kasvuun ja toiminnan mahdollisuuksiin digialustoilla kannattaa kiinnittää huomiota.
Digitaalisuus luo tarvetta pelisäännöille
Digitaalisuus luo paitsi tarvetta pelisäännöille myös mahdollisuuksia saada taide laajemman yleisön ulottuville. Hyvänä esimerkkinä tästä on Kuvaston ja Suomen museoliiton Taidekokoelmat verkkoon -sopimus, joka mahdollistaa museoiden taidekokoelmien avaamisen verkkoon taiteilijoiden tekijänoikeuksia kunnioittavalla tavalla. Myös e-lainauskorvaukset kirjailijoille ja kuvantekijöille on saatu voimaan.
Digikorvausten rahoitusmalleissa on kuitenkin vielä kehitettävää tulevina vuosina. Julkisia kokoelmateoksia pitäisi saada yhä laajemmin verkkoon kaikkien saataville. Kuvasto haluaa edistää muun muassa kokoelmataiteen digikorvaus -rahoitusmallia, joka mahdollistaisi julkisten kokoelmien avaamisen verkkoon myös jatkossa. Tämä vahvistaisi luovan työn käyttöä koskevia korvauskäytäntöjä yleisemminkin.
Valtion toimesta ollaan jo vuosia alan haasteita tunnistaen kampanjoitu taiteilijoiden reilujen korvauskäytäntöjen puolesta. Esimerkkejä tästä ovat muun muassa Taiteen edistämiskeskuksen kampanja Reilun taiteen manifesti ja alkuvuodesta 2023 OKM:n tilauksesta julkaistu Taide- ja kulttuurialan eettinen ohjeisto. Ne asettavat hyvän pohjan myös tuleville kehityshankkeille.