Luovat ry:n valtuuskuntaa vetävät Heikki Jokinen, Sade Kahra ja Tommi Saarikivi ovat toimineet pitkään luovilla aloilla.
Luovat ry:n valtuuskunnan puheenjohtajana toimii Heikki Jokinen ja varapuheenjohtajina Sade Kahra sekä Tommi Saarikivi.
Valtuuskunnan kautta heillä on vahva näkökulma yksityisten kulttuurialojen ja kulttuurin ammattilaisten edunvalvontaan. Pyysimme heitä kertomaan, mitä he itse ovat tehneet luovilla aloilla.
Tietokirjailija Heikki Jokinen
Valtuuskunnan puheenjohtaja Heikki Jokisella on vankka tausta sekä luovan alan ammattilaisena että järjestötoiminnasta.
”Olen vapaa toimittaja, kriitikko ja tietokirjailija sekä tekijänoikeusjärjestö Kopioston puheenjohtaja”, kertoo Helsingin Kalliossa asuva Jokinen.
”Vapaana toimittajana aloitin vuonna 1986. Kirjoja olen kirjoittanut, kääntänyt ja toimittanut parisen kymmentä, tekstejäni on julkaistu 125 lehdessä, 16 maassa.”
Jokinen on johtanut useita kulttuurialan järjestöjä.
”Olen toiminut esimerkiksi Animaatiokillan, Lukukeskuksen, Luovat ry:n, Suomen arvostelijain liiton ja Suomen sarjakuvaseuran puheenjohtajana sekä Suomen Journalistiliiton varapuheenjohtajana”, listaa Jokinen.
Mikä on sinun mielestäsi parasta luovilla aloilla toimimisessa?
”Parasta on työn mielekkyys ja se, että sen voi muokata itsensä oloiseksi”
Entä mikä pahinta?
”Toimeentulon pulmat ovat toisinaan suuria, mutta työmäärän vaihtelu olemattomasta rankkaan ylikuormaan vaatii sekin omaa osaamistaan. Lisäksi freelancereiden oikeudet työelämässä ovat jauhautuneet kovin vähäisiksi”, vastaa Jokinen.
Valokuvataiteilija Sade Kahra
Valtuuskunnan varapuheenjohtaja Sade Kahra työskentelee sekä valokuvataitelijana että projektipäällikkönä Taideyliopistossa. Samalla hän toimii tekijänoikeusjärjestö Kuvaston puheenjohtajana.
Kahra on taustaltaan ruotsinsuomalainen valokuvataiteilija. ”Tulin parikymppisenä Suomeen ja toimin opintojeni jälkeen pitkään valokuvataiteilijana ja yksityisyrittäjänä visuaalisella alalla.”
Kahra on ollut käynnistämässä sekä Fiskarsin Ruukin vierasateljeeohjelmaa että Valokuvakeskus Perin toiminnanjohtajana Turun Taidehallin perustamista.
Kuvataiteella on Kahran mukaan omia erityisiä ongelmia.
”Kuvataiteilijoilla ei ole VOS-laitoksia ja kulttuuriperinnön vaalimiseen osoitetuista määrärahoista hyvin pieni osuus ohjautuu visuaalisen alan ammattilaisille”, Kahra sanoo.
”Perinteisiä ansiotyöpaikkoja ei alalla ole, näin ollen apurahoilla ja itsensätyöllistymisellä on tekijöille erityisen suuri merkitys.”
Kahran mukaan kuvataiteen järjestöillä on useita esityksiä tilanteen kehittämiseksi. Tutustu Kuvaston hallitusohjelmatavoitteistoon.
Muusikko ja juristi Tommi Saarikivi
Sekä teatteri- että musiikkiala ovat tuttuja Luovat ry:n valtuuskunnan varapuheenjohtajalle Tommi Saarikivelle. Ultra Bra – ja Scandinavian Music Group -yhtyeiden muusikkona tunnettu Saarikivi on työskennellyt mm. Suomen Teatterit ry:n toiminnanjohtaja.
Saarikivi toimii tällä hetkellä Musiikin edistämissäätiön toimitusjohtajana. ”Olen ollut tässä hommassa pari vuotta. Tuntuu mielekkäältä tehdä töitä itsellekin tärkeän ja rakkaan luovan prosessin mahdollistamiseksi ja edistämiseksi.”
Musiikkialan päivätöihin pääsy vei parikymmentä vuotta. ”Koska olen muusikko, kysyin valmistuttuani juristiksi voisiko Muusikkojen liittoon mennä töihin.”
”Opin heti työmarkkinoiden ja asuntomarkkinoiden yhtäläisen luonteen: tarjolla on vain niitä töitä, joita kulloinkin on tarjolla siksi, että joku on kuollut, jäämässä eläkkeelle tai vaihtamassa työpaikkaa.”
”Siksi ennen musiikkialan päivätöitä päädyin ensin elokuva-alalle, taidekorkeakoulujen tekijänoikeuspalveluun ja peräti 15 vuodeksi teatterialan edunvalvontatöihin.”
Kulttuurialojen puolustaminen on Saarikivelle tärkeää. ”Taiteen ja kulttuurin resurssien eteen on kaikkina aikoina tehty lujasti töitä.”
Sitä työtä pitää jatkaa vaalikaudesta toiseen. ”Mitään ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä edes maailman parhaassa demokratiassa.”
Saarikivi harmittelee sitä, miten heikosti kulttuuri yleensä näkyy vaalien alla käydyssä vaalikeskustelussa. Ja sitä, että kulttuurin yllä leijuu ”ikään kuin ikuinen leikkausuhka”.
”Kuinka iloinen pitää jaksaa olla ’kulttuurin rahoituksen säilymisestä ennallaan’, jos indeksejä ei ole saatu tukiin välillä vuosikausiin!.”