”Kulttuuritilastoinnin lopettaminen olisi strateginen virhe”

Tilastokeskuksen kulttuuritilastot ovat joutumassa säästöjen vuoksi lakkautuslistalle. Kulttuurialan järjestöt vastustavat Suomen tärkeimpien kasvualojen eli luovien alojen tilastoinnin lopettamista. Kulttuurialan kehittämisen ja päätöksenteon tukena tilastot ovat olleet olennaisia.

Laaja joukko suomalaisia kulttuurijärjestöjä on antanut  yhteisen kannanoton vastustaakseen Tilastokeskuksen kulttuuritilastojen lakkauttamista.  Lakkautussuunnitelma on osa valtion säästötoimia.   

”Luovat kulttuurialat ovat merkittäviä kasvualoja, joiden tilastollisen seurannan lopettaminen olisi strateginen virhe sekä työllisyyden, talouskasvun että kansallisen kulttuurin kannalta”, järjestöt toteavat.

Tilastokeskuksen kulttuuritilastot ovat olleet käytössä 1970-luvun lopulta lähtien, ja ne kuvaavat laajasti kulttuurialan tuotantoa, tarjontaa, taloutta, julkista tukea, työvoimaa, koulutusta sekä harrastusta ja kulutusta.

Kulttuurialan kehitystyö vaatii tietoa tuekseen

Kulttuurijärjestöjen mukaan tilastot ovat olennainen osa näiden toimialojen kehityksen ja päätöksenteon perustaa.

”Tilastojen myötä kadottaisimme näkymän kulttuurialan ilmiöiden ajallisiin kehityssuuntiin, ihmisten kulutustottumuksiin sekä alan toimintarakenteiden kehitykseen. Samalla taide ja kulttuuri vähitellen hiipuisivat näkymättömiin koko yhteiskunnallisesta tarkastelusta.”

Ristiriitaista toimintaa

Järjestöt muistuttavat, että lakkautus olisi ristiriidassa parhaillaan lausuntokierroksella olevan hallituksen kulttuuripoliittisen selonteon kanssa.  

”Sen yhdeksi toimenpiteeksi onkin nostettu kulttuurin tietoperustan vahvistaminen ja kattavuuden parantaminen. Vaikea kuvitella, että vuosikymmenten kehitystyö voisi toteutua ilman alaa koskevaa tietoa ja sen tarkastelemista pitkinä ajallisina jatkumoina.” 

Järjestöt esittävät, että tilastotietojen päivitysvälien harventaminen voisi olla vaihtoehto koko tilastotuotannon lakkauttamiselle. 

Kannanoton ovat allekirjoittaneet Archinfo, Frame Contemporary Art Finland, Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus, Finland Festivals, Gramex, LiveFIN, Music Finland, Ornamo, Suomen elokuvasäätiö, Suomen Kirjailijaliitto, Suomen Sinfoniaorkesterit, Suomen Musiikkikustantajat, Suomen Musiikintekijät, Suomen Säveltäjät, Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto sekä Teatterin tiedotuskeskus TINFO.

Nyt on aika vaikuttaa ja ottaa kantaa

Järjestöt kannustavat kaikkia kulttuurialan toimijoita ja kansalaisia antamaan lausuntonsa. Lausuntopyyntö tilastotuotannon muutoksista on auki 20.9.2024 kello 15:een saakka. 

Linkki lausuntopalveluun