Tekoäly ja tekijänoikeus: Mitä on näköpiirissä?

Tekoäly on hyvä työkalu luovaan työhön, mutta vasta aika näyttää, millaiset pelisäännöt sen käyttöön tulevat.

Tekoäly on mitä mainioin työkalu. Olen käyttänyt sitä muun muassa pilkkomaan vanhoja biisimastereita erillisiksi remixaus-kelpoisiksi instrumenttiraidoiksi, jatkamaan valokuvan taustalla olevaa tapettiseinää tai järjestämään kutsuvieraslista aakkosjärjestykseen.

Generatiivista tekoälyä voi käyttää paljon muuhunkin, kuten toisten ihmisten äänen, kuvien ja teosten jäljittelemiseen ja niihin pohjautuvien uusien teosten tekemiseen.

Tämä tuo uudenlaisia oikeudellisia ja moraalisia kysymyksiä.  Saisinko herättää henkiin edesmenneitä näyttelijöitä tv-mainoksiin tai käyttää ihmisten ”aitoja” ääniä radiomainoksissa tai äänikirjan lukijana?   Entä millaisia tekijänoikeuksia tekoälyn tekemiin teoksiin liittyy?

Saisiko tekoälyartisti Tello tekijänoikeuskorvauksia?

Levyraadissa esitettiin tammikuussa 2024 Lovi-niminen biisi, jonka sanottiin olevan täysin tekoälyartisti Tellon tekemä.  Sittemmin ilmeni, että Tello oli saanut merkittävää apua sekä biisin teossa että esittämisessä Pasi Siitoselta  (artistinimeltään Stig) ja tuottaja Matias Melleriltä.

Silti idea tekoälyn tekemästä ja esittämästä  kappaleesta nostaa esiin isoja kysymyksiä. Mitä seuraisi, jos  kappale aidosti olisi tekoälyn säveltämä, sanoittama ja esittämä?

Ensimmäinen kysymys koskee tekijänoikeusjärjestöjä.  Teoston ja Gramexin kuuluu kerätä ja maksaa eteenpäin  äänitteen säveltäjän, sanoittajan, esittäjän ja tuottajan tekijänoikeuskorvaukset. Mitä niiden pitäisi tehdä silloin, jos biisi olisi alusta loppuun tekoälyn tekemä?  Tarkastellaanpa asiaa lain avulla.

Mitä sanoo Suomen laki?

Suomen tekijänoikeuslain 1 pykälän mukaan ”sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen.” Tekijänoikeuslain 45 pykälän mukaan esittävällä taiteilijalla on ns. lähioikeus teoksen tai kansanperinteen esitykseen ja 46 pykälän mukaan äänitteen tuottajalla on samanlainen lähioikeus tuottamaansa äänitteeseen.  Tekijänoikeuslain tuottaja-termillä viitataan äänitteen rahoittajaan, ei siis taiteelliseen tuottajaan.

Tekijänoikeuslakia tehtäessä lähdettiin ymmärrettävästi siitä, että tekijä ja esittäjä ovat ihmisiä. Tuottaja voi olla myös yritys ja muitakin oikeuksia voidaan siirtää yrityksille.

Tämä on vakiintunut tulkinta: tekijänoikeudella suojataan ainutkertaista ns. teoskynnyksen ylittävää teosta, jonka on tehnyt ihminen.

Jos sävellyksen ja sanoituksen on tehnyt joku muu kuin ihminen, niihin ei siis synny tekijänoikeutta kenellekään. Sama koskee myös esiintyjää. Jos teoksen esittää tietokoneessa asustava tekoäly, tekoälylle ei synny muusikon lähioikeuksia eli ns. Gramex-oikeuksia.

Eikä siinä kaikki. Kuten ylempänä lakia siteerasin, myöskään elävä muusikko ei saa mitään oikeuksia muuhun kuin ”teoksen” tai ”kansanperinteen esityksen” esittämiseen.  Jos ja kun tekoälyn luoma kappale ei lain mukaan ole ”teos”, myöskään esittävälle taiteilijalle ei synny sen esitykseen lähioikeutta!

Tuottajan tilanne on toinen. Tekijänoikeuslain mukaan tuottajalla on lähioikeus tuottamaansa äänitteeseen siitä riippumatta, millaista ääntä äänite sisältää. Jos tehdään linnunlaulu-äänite  parkkihalliin tai tavaratalon vessaan, tuottajalla on  luonnollisesti oikeus pyytää sen käytöstä korvaus.

Siten lopputulos on melko yllättävä: jos televisiossa tai radiossa esitettäisiin tekoälyn sataprosenttisesti tekemä ja esittämä äänite, nykyisen laintulkinnan mukaan tekijänoikeusjärjestöjen pitäisi kerätä siitä korvauksia pelkästään äänitteen tuottajalle – sillä muita oikeuksia siihen ei ole olemassa.

Todellisuus on monimutkaisempaa

Tosielämä on usein monimutkaisempaa. Äänitteellä voi olla yhtyeen verran muusikkoja ja säveltäjätkin toimivat usein tiimeissä. Miten silloin toimitaan, jos mukana on sekä eläviä ihmisiä että tekoälyä?

Jos tekoälyn rinnalla projektiin osallistuu eläviä säveltäjiä, sovittajia ja muusikoita, heillä on oikeus omiin osuuksiinsa Teosto- ja Gramex-korvauksista. Tämä edellyttää kuitenkin, että musiikkikappale luokitellaan teokseksi.  Ja sellaiseksi katsotaan nykyisin vain ihmisen luomistyön tulos.

Tämä tuo uusia rajanveto-ongelmia: miten laaja ja minkä sisältöinen ihmisen panos riittää siihen, että syntyy teos ja tekijänoikeus? Väittäisin, että inhimillisen panoksen tulee olla olennainen, mutta on kiinnostavaa nähdä, mitä tuleva oikeuskäytäntö siltä edellyttää. Riittäisikö esimerkiksi toimeksiantojen kirjoittaminen ja tulosten valikointi prosessin eri vaiheissa?

Mikä riittää ihmisen luovaksi panokseksi?

Otetaanpa simppeli esimerkki. Nyt on olemassa tekoälypalveluja, jotka tekevät kuvia kirjoittamalla annetun tilauksen mukaan.  Ajatellaanpa, että minä tilaisin tekoälyltä 15 ehdotusta Marimekon tyylisestä kangaskuosista, valikoisin niistä kolme mieleisintä ja tilaisin näistä kolmesta tehdyn yhdistelmän. Ellen tykkäisi lopputuloksesta, kirjoittaisin lisää tilauksia uusista yhdistelmistä, kunnes kädessäni olisi sellainen design, josta pidän.

Olisinko minä tekijä? Tekemäni valikoinnin vaikutus lopputulokseen on olennainen, mutta ammattisuunnittelijoiden näkökulmasta olisin korkeintaan jonkin sortin tuottaja. Jos tekisin sen silmät kiinni, vain arpapelillä, en olisi tekijä. Mutta jos valintani ovat tietoisia – eli panokseni olisi luova – saattaisin olla tekijänoikeuslain silmissä tekijä.

Teos vai ei -rajanvedon vaikutus ulottuu yllättävän paljon myös esittäviin taiteilijoihin. Kuten edellä kerroin, esittävä taiteilija saa lähioikeuden vain teoksen tai kansanperinteen esityksen esittämiseen.  Jos tekoälystä tulee jatkossa yleinen apuväline biisintekoon, ihmisen osuuden arviointi määrää jokaisen biisin kohdalla   yksittäistapauksellisesti sen, onko muusikolla kappaleeseen nähden Gramex-oikeuksia. Jos tekoälyn säveltämiksi ilmoitetuista biiseistä ei voisi saada Gramex-korvauksia, herää tietysti kysymys, että pitäisikö tämä huomioida studiopalkkioissa.

Kristallipallo on sumuinen

Otin blogini alussa lähtökohdaksi vakiintuneen tulkinnan, että tekijänoikeus voi syntyä vain ihmiselle ja koskea vain ihmisen luovan työn tulosta. On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan globaalin tason tekijänoikeus kehittyy tekoälyn osalta. Äkkiä ajatellen on kolme pääskenaariota, joiden välillä on tietysti välittäviäkin malleja:

1) Päädytään pitämään nykyinen tulkinta, jolloin tekoälysisältö jää vaille tekijänoikeussuojaa

2) Päädytään laajentamaan tekijänoikeus koskemaan kaikkia omaleimaisia teoskynnyksen ylittäviä tuotoksia, tekotavasta ja tekijästä riippumatta

3) Päädytään johonkin välimalliin, joko rekisteröintiä edellyttävien teollisoikeuksien kautta tai ideoimalla jotain, joka muistuttaa valokuvan oikeuksia

Kristallipallo on melko sumuinen tulevaisuuden suhteen. Tekijänoikeusammattilaisten näkökulmasta nykyinen malli (1) olisi tietysti helpoin valinta. Jos se valitaan, silloin olisi loogista poistaa äänitteen tuottajan lähioikeuskin tekoälymateriaalin osalta – jotta kaikki tekoälymateriaali olisi aina ja poikkeuksetta  tekijänoikeusvapaata. Tätä mieltä  tiettävästi on myös äänitetuottajien kansainvälinen kattojärjestö IFPI.

Mallin (1) etuna olisi myös se, että nykyisen lainsäädännön vallitessa rajanvetohaasteet voitaisiin siirtää alan ammattilaisille. Kun tekijät käyttäisivät tekoälyä työkaluna, he ratkaisisivat itse, julkaisevatko he teoksen omanaan ja kantavat ilmoituksestaan, valinnastaan sekä teoksen sisällöstä täyden vastuun.  Jos tuloksena olisi esimerkiksi plagiaatti, vastuu olisi tekijän.

Erilainen oikeusasema loisi erilaiset markkinat

Tämä malli  olisi kaikille tekijänoikeusjuristeille tuttu. Silti sen vaikutukset sisältömarkkinaan ovat suuret.

Jos tekoälytuotoksiin ei kohdistuisi mitään tekijänoikeuksia, kaikki voisivat käyttää niitä vapaasti. Silloin niitä ei voisi myydä tai periä niiden esittämisestä tai kopioinnista korvauksia. Tämä vaikuttaisi ainakin kahdella tavalla. Jos tekoälysisällöllä olisi vaikeampi ansaita rahaa, se vähentäisi kaupallisia intressejä tuottaa sellaista ammattimaisesti. . Mutta samalla maailmaan tulisi suunnaton määrä ilmaista sisältöä, jonka kanssa sekä ihmisen tekemä tekijänoikeussuojattu sisältö että ihmisen tekemää sisältöä hyödyntävät palvelut joutuisivat kilpailemaan.

Markkinatalous on eläin, joka ei pysty häkissä. Jos tekoälysisällöllä ei pysty ansaitsemaan perinteisissä palveluissa, tekoälyn ympärille syntyisi muita liiketoimintamalleja. Mieleen tulevat mm. palvelut, joilla käyttäjän/asiakaskunnan toiveiden mukaan räätälöityä ”sound-alike” sisältöä voisi tehdä ja esittää kotona, ravintoloissa ja kauppakeskuksissa.

Tätä pidemmälle ei ilman ennustajanlahjoja uskalla mennä. Erilainen oikeusasema on siis tekijänoikeuden teorian kannalta perusteltu, mutta sen lopputuloksena voi hyvinkin olla kaksi rinnakkaista sisältömarkkinaa, joilla on omat pelisääntönsä.

Siksi nyt on oikea aika pyrkiä analysoimaan millaiseen tulevaisuuteen erilaiset oikeudelliset ratkaisut todennäköisesti veisivät.  Vaikka asiaa tuskin ratkaistaan Suomessa, on hyvä miettiä kaikkien vaihtoehtojen eri puolet.

Päädytään lopulta mihin tahansa,  luotan kuitenkin siihen, että aidot teokset ja elävät artistit ovat ylittämätön kilpailuetu myös tulevaisuudessa. Juuri nyt robotin palvelussa ja tekoälyn spiikkauksissa on uutuuden viehätystä, mutta loppupeleissä vain aito ihminen on aito ihminen.

Tekoäly ei saa olla tekosyy tekijänoikeuksien loukkaamiseen

Vaikka tekoäly on toimiva työkalu luovan työn tekijälle,  se mahdollistaa uusia tapoja hyödyntää toisten teoksia sekä ääntä ja kuvaa. Tekoälystä ei saa tehdä tekosyytä tekijänoikeuksien loukkaamiseen eikä muunkaan lainsäädännön (esim. perusoikeudet, tietosuoja)  kiertämiseen.

Lainsäätäjän pitää varmistaa, että toisten henkisen omaisuuden hyödyntämiseen tarvitaan edelleenkin lupa.  Luovan työn tulosten käyttöä tekoälypohjaisissa palveluissa ja niiden tuottamisessa pitää säädellä tekijänoikeutta kunnioittaen. Tämä merkitsee mm. kahta asiaa

Teosten käyttöön tekoälyn kouluttamisessa tarvitaan lisenssi. Jos toisten teoksia käytetään ”tekoälyn kouluttamiseen” (ns input-vaihe), siihen tulee hankkia lupa ja maksaa siitä korvaus.

Palveluilta on vaadittava avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Oikeudenomistajilla tulee olla oikeus saada tietoa siitä, miten tekoälypalvelut käyttävät  ja ovat käyttäneet heidän teoksiaan.  Avoimuus on lisensoinnin ja raportoinnin perusedellytys.

Muitakin asioita varmasti on, mutta nostan nämä kaksi pointtia esille, koska ne ovat tärkeitä peruslähtökohtia asioitaessa generatiivisen AI:n kanssa. Generatiivinen tekoälyhän ei itse osaa luoda asioita, vaan sen ”luovuus” on olemassa olevien teosten mallin mukaisesti tapahtuvaa muiden teosten matkimista, muokkaamista ja yhdistelemistä.

Siksi niillä voi tehdä nopeasti hienoakin jälkeä. Siksi on oikein, että tekoälypalvelun kehittäjien lisäksi siitä muistetaan kiittää  ja palkita heitä, joiden teoksiin tuo hieno jälki pohjautuu.

Kuva: Adobe Stock, muokattu

Lue lisää: Tekoälytaide on jo täällä – miten se vaikuttaa tekijänoikeuskysymyksiin?