Tekoälyn vastuullinen kehittäminen edellyttää lupia, korvauksia ja koulutusdatan läpinäkyvyyttä

Luovat ry on antanut lausuntonsa opetus- ja kulttuuriministeriölle tekoälyä ja tekijänoikeuksia käsittelevästä loppuraportista: Vastuullinen tekoälykehitys ei voi perustua toisten tuottaman sisällön oikeudettomaan hyödyntämiseen.

Luovan työn tekijät ja yrittäjät – Luovat ry on antanut lausuntonsa opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM) hankkeessa, joka koskee vastuullisen tekoälyn kehittämistä ja käyttöä

Lausunto ottaa kantaa ministeriön asettamien asiantuntijapienryhmien (luova ryhmä, teknologiaryhmä ja juridiikkaryhmä) keväällä  2026 valmistuneeseen loppuraporttiin ja ehdotuksiin.

 Vain luvallinen käyttö on vastuullista


Lausunnossaan Luovat ry linjaa, ettei vastuullinen tekoälykehitys voi perustua toisten tuottaman sisällön oikeudettomaan hyödyntämiseen. Toisten tekemien ja tuottamien sisältöjen käyttäminen AI:n koulutukseen vaatii luvan hankkimista.

Luovat ry vaatii OKM:ää edistämään lisenssimarkkinoiden syntymistä niin Suomessa kuin EU-tasolla, jotta luovien alojen elinvoimaisuus, kotimainen kulttuuri ja kansalliset kielet voidaan turvata myös tekoälyaikakaudella.

Lausuntomme kolme pointtia

Luovat ry:n edunvalvontajohtaja Lauri Kaira nostaa lausunnosta esiin kolme pointtia: lupa, läpinäkyvyys ja rehellisyys kuluttajia kohtaan.

Lupa ja korvaus

”Yritysten pitää aina hankkia lupa toisten teosten hyödyntämiseen ja maksaa siitä asianmukainen korvaus. Teosten hyödyntäminen tekoälyn kehittämisessä ja käytössä ei ole tästä mikään poikkeus. Kuten teknologiaryhmä yhteisesti totesi, käyttölupien hankkiminen toisten teosten hyödyntämiseen on markkinatalouden normaali käytäntö.”

Läpinäkyvyys 

”Tämä edellyttää kuitenkin tekoälyasetuksen velvoitteiden asianmukaista täytäntöönpanoa. Lisensointia ei voi tehdä, jos AI-firmoja ei velvoiteta kertomaan tarkemmin, mitä teoksia tekoälyn koulutuksessa on käytetty. Tällaisesta salaamisesta on tehtävä kannattamatonta.”

 Rehellisyys kuluttajia kohtaan

”Jotta kuluttaja voi tehdä aitoja valintoja, kuluttajalle pitää kertoa avoimesti ja näkyvästi, mikä on ihmisen ja mikä AI:n tekemää sisältöä. Lisäksi luvattomiin deepfake-syväväärennöksiin pitää pystyä puuttumaan nopeasti.”

Lisensoinnin tulee olla normaali tapa toimia

Luovat ry:n lausunnossa korostetaan, että luvat ja asianmukainen korvaus ovat perusedellytys. Suojatun aineiston hyödyntäminen tekoälyn kehittämisessä ja käytössä on aina perustuttava oikeudenhaltijan lupaan ja markkinaehtoiseen korvaukseen.

Lisensoinnin tulee olla normaali tapa toimia. Luvat pitää hankkia siihen käyttöön, mitä todellisuudessa tehdään. Esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen tekstin- ja tiedonlouhinnan poikkeusta ei saa käyttää kiertotienä kaupallisten tekoälymallien kouluttamiseen.

Käyttöolettama tukemaan läpinäkyvyyttä

EU:n tekoälyasetuksen perusteella annetun ohjeistuksen mukaan tekoälytoimijoiden on ilmoitettava käytetty koulutusaineisto ylätasoisesti eikä sen perusteella selviä riittävän avoimesti ja läpinäkyvästi, mitä suojattuja aineistoja tekoälytoimijat ovat käyttäneet.

Tekoälymallin kouluttajalla on paras näkyvyys käyttämäänsä sisältöön. Jos suojattujen teosten käyttöä koskeva läpinäkyvyys ei ole riittävää, on tarpeen ottaa käyttöön niin sanottu ”käyttöolettama”: jos tekoälytoimija ei toimi riittävän läpinäkyvästi, sen oletetaan hyödyntäneen koulutuksessa kaikkea saatavilla olevaa suojattua aineistoa.

Oikeudenpidätyksiä kunnioitettava

Tekoälytoimijoiden on noudatettava oikeudenhaltijoiden tekemiä kieltoja sisältöjensä käytöstä (opt-out).

Koska tekijät harvoin jakelevat teoksiaan itse, on tärkeää, että vastuu oikeudenpidätysten tekemisestä ja niiden koneluettavuudesta ulotetaan myös sisältöä jakeleviin kolmansiin osapuoliin, kuten suoratoistoalustoihin.

Tekoälysisältö näkyville ja syväväärennökset pois

Kuluttajilla on oltava oikeus tietää, mitä he kuluttavat. Kokonaan tekoälyllä tuotetun sisällön merkitsemisestä tulisi tehdä pakollista myös sisältöjä tarjoaville alustoille. Lisäksi taiteilijoiden on voitava estää nimensä, kuvansa ja äänensä luvaton käyttö. Luvattomiin syväväärennöksiin on voitava puuttua nopeasti ja tehokkaasti.

Lisensointiratkaisuja kehitteillä ja lisensointivalmiudet olemassa

Luovat ry muistuttaa, että lisensointiratkaisuja on jo kehitteillä. Esimerkiksi Kopiosto on julkaissut tekoälyyn liittyviä ratkaisuja ja Teosto on laajentanut valtuuksiaan tekoälyyn liittyvää oikeuksien hallinnointia koskien. Nyt pallon katsotaan olevan tekoälytoimijoilla, joiden on oltava aktiivisia lisenssien hankkimisessa.

 

Tutustu lausuntoon

Kuva: Adobe Stock