Luovat ry:n kuntavaalitavoitteet
Klikkaa linkistä Luovat ry:n kuntavaalitavoitteet 2025
Klikkaa linkistä Luovat ry:n kuntavaalitavoitteet 2025
Tule kuuntelemaan inspiroivaa paneelikeskustelua luovan alan kasvumahdollisuuksista. Voit osallistua Musiikkitalolla tai verkossa. Hallitusohjelmassa on tärkeitä kirjauksia luovien alojen edistämisestä. Ovatko ne toteutumassa, miten ne toimivat ja mitä luovat alat itse tahtovat? Mitä hallituksen eri työryhmät ovat tekemässä? Tästä keskustellaan Luovat …
Business Finland avasi rahoitushaun, josta luovan alan toimijat voivat hakea tutkimus- ja kehitysrahoitusta. Rahoitusmallissa on haasteita mutta myös mahdollisuuksia. Orpon hallitus päätti kevään 2024 kehysriihessä luoville aloille korvamerkitystä 9 miljoonan euron T&K-rahoituksesta ja Business Finland avasi 22.1.2025 kaksi hakua tätä …
Luovat alat ovat merkittävä työllistäjä ja talouskasvun lähde. Kasvupotentiaalin realisoiminen on sen sijaan ollut haasteellista, sillä alan tarpeet ja julkisen puolen työkalut eivät ole kohdanneet erityisen hyvin vuosien varrella. Luovien alojen talous on Suomessa kooltaan noin 17 miljardia euroa. Sen …
Korona-ajan vaikutukset näkyvät tilastojen mukaan yhä alan kävijämäärissä ja kotitalouksien kulttuuriin käyttämien eurojen määrissä. Kulttuuria kurittavat päätökset hidastavat nyt elpymistä. Tilastokeskuksen tietoasiantuntija Ella Pitkäsen mukaan kulttuuriala ei ole käyntimäärien ja kotitalouksien rahankäytön perusteella vieläkään täysin toipunut korona-ajasta. Monilla sektoreilla kävijämäärät …
Valtiovarainministeriön esitys yksityisen kopioinnin hyvityksen leikkaukseen on toteutumassa täysimääräisesti. Hyvitys putoaa 11 miljoonasta eurosta 5,5 miljoonaan euroon. Kulttuurialan varoitukset leikkaamisen vaikutuksista kaikuivat kuuroille korville. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mietintö ei torju eikä lievennä yksityisen kopioinnin hyvityksen leikkausta. Leikkaus on siten toteutumassa täysimääräisesti. …
Meidän on Suomessa pidettävä huolta siitä, että meille syntyy uutta kulttuuria jatkossakin. Vahva kulttuuripääoma on kansakunnan voimavara. Koulun historiantunneilla opimme, miten merkittävä rooli kulttuurilla oli Suomen itsenäisyysaatteen nousussa. Kulttuurivaikuttajat loivat teoksia ja levittivät ajatuksia, jotka vahvistivat suomalaisten itsenäisyysaatetta ja yhteenkuuluvuuden …
Luovat ry on antanut lausuntonsa työ- ja elinkeinoministeriölle hallituksen esityksestä tekoälyasetuksen toimeenpanoa koskevaksi lainsäädännöksi. Lausunnossa korostetaan EU:n tekoälyasetuksen ((EU) 2024/1689) merkitystä, jonka tarkoituksena on varmistaa, että markkinoille tuotavat tekoälyjärjestelmät ovat turvallisia ja kunnioittavat perusoikeuksia. Luovat ry painottaa, että tekoäly voi …
Kymmenet kotimaiset musiikkitapahtumat ovat vaarassa, koska hallituksen päätös puolittaa yksityisen kopioinnin hyvitys leikkaa rajusti tapahtumien avustuksia. Avustuksia on jaettu kulttuurin edistämiskeskusten suorina tukina tapahtumille ja tekijöille. Hyvitysmaksuvaroilla tuetaan monipuolista tapahtumaverkostoa ympäri Suomen. Esimerkiksi Musiikin edistämissäätiö on tukenut hyvitysmaksuvaroilla tuhansia konsertteja …
Kulttuurin edistämiskeskusten rahoituksen romahduttaminen on varma tapa heikentää maakuntien kulttuuritapahtumien järjestäjien toimintaedellytyksiä. Valitettavasti näin on nyt tapahtumassa. Suomen kulttuurikenttä on joutunut säästöleikkausten kohteeksi. Suhteellisesti kovimpiin leikkauksiin kuuluu yksityisen kopioinnin hyvityksen puolittaminen. Tämä hyvitys on putoamassa 11 miljoonasta eurosta 5,5 miljoonaan …