Yksityisen kopioinnin hyvityksen järjestelmäuudistus on käynnistettävä pikaisesti. Suomen nykyinen budjettirahoitteinen hyvitysmaksujärjestelmä ei ole EU-oikeuden mukainen. Tämä todettiin hovioikeudenneuvos Kristiina Harengon opetus- ja kulttuuriministeriölle alkuvuodesta tekemässä selvityksessä. Tietoa uudistamisen aloittamisesta ei kuitenkaan ole vielä saatu.
Yksityisen kopioinnin hyvitys on EU-direktiiviin ja tekijänoikeuslakiin perustuva velvoite Suomen valtiolle. Jokainen suomalainen saa lakiin perustuen kopioida tekijänoikeuden suojaamia kirjoja, lehtiartikkeleita, kuvia, musiikkia, elokuvia ja muita teoksia omaan käyttöönsä. Tästä on direktiivin mukaan maksettava teosten tekijöille ja muille oikeudenhaltijoille kohtuullinen taloudellinen korvaus.
Suomi on ainoa EU-maa, jossa tämä velvoite on hoidettu veronmaksajien pussista eli valtion budjetista. Tekijöille aiheutuvan haitan korvaaminen hoituu muualla markkinaehtoisemmin: toisten tekemiä teoksia tallentava ja lataava kansalainen maksaa muissa EU-maissa mobiili- ja muiden laitteiden hinnassa kohtuullisen maksun. Se korvaa tekijöille kopioinnista johtuvaa laillisten teosten ja niiden luku-, katselu- ja kuunteluoikeuksien myynnin vähentymistä.
Opetus- ja kulttuuriministeriön Taloustutkimuksella teettämä tutkimus osoittaa, että vuonna 2024 suomalaiset tallensivat musiikkia, tv-ohjelmia ja elokuvia yhteensä n. 183 miljoonaa tiedostoa. Lisäksi suomalaiset kopioivat yksityiseen käyttöön n. 600 miljoonaa sivua tekijänoikeuden suojaamia teksti- ja kuva-aineistoja (kirjoja, lehtiartikkeleita, kuvia, nuotteja tms.). Käytännössä kopiointi tarkoittaa nykypäivänä tallentamista laitteille ja pilvipalveluihin, sekä esimerkiksi kuvakaappauksia tai kopioimista ja liittämistä.
Hyvitysmaksu ei ole harkinnanvaraista kulttuuritukea
Yksityiseen käyttöön tallentamisesta aiheutuva haitta ei ole tekijöille merkityksetön. Luovat ry:n tilaaman, FCG:n johtavan asiantuntija Pasi Holmin vuonna 2024 laatiman selvityksen mukaan pelkästään av- ja musiikkiaineistojen yksityisestä kopioinnista aiheutuva vuotuinen haitta on 46 M€ myyntien ja striimaustulojen menetyksenä.
Teosten kopioinnista aiheutuvan haitan korvaaminen on tekijänoikeuslakiin ja direktiiviin perustuva lainsäätäjän velvollisuus. Yksityisen kopioinnin hyvityksellä on myös suuri merkitys kulttuurin tekijöille. Hyvitysmaksuvarat – hallituksen leikkausten jälkeen 5,5 M€ – ohjataan eri tavoin luovan alan ammattilaisille ja uusiin tuotantoihin.
Varoista suurin osa maksetaan suoraan luovan alan ammattilaisille henkilökohtaisina tilityksinä. Yksityisen kopioinnin hyvitys onkin osa luovan alan tekijöiden ansaintaa. Esimerkiksi Kopiosto maksaa vuosittain hyvitystä noin 8 000:lle tv-ohjelmien ja elokuvien tekijälle. Gramexin kautta hyvitystä saa noin 10 000 ja Teoston kautta noin 14 000 musiikkialan ammattilaista.
Suorien tilitysten lisäksi yksityisen kopioinnin hyvitysvaroja käytetään myös tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin eli edistämään esimerkiksi audiovisuaalista kulttuuria ja musiikkialaa. Hyvityksestä on vuosien varrella tuettu jopa 3 100 elokuvaa tai muuta av-teosta ja 10 000 musiikkitapahtumaa yli 200 kunnassa. Näiden toteuttaminen vaatii hankintoja ja työntekijöitä. Hyvitysmaksu ei siis korvaa vain oikeudenhaltijoiden menetettyjä tuloja, vaan tuottaa uusia sisältöjä, työpaikkoja ja verotuloja.
Suomen budjettirahoitteinen hyvitysjärjestelmä on EU-oikeuden vastainen
Suomen nykyinen hyvitysmaksujärjestelmä rasittaa valtion taloutta. Järjestely tuntuu paitsi jokaisen suomalaisen veronmaksajan kukkarossa myös yrityksissä, jotka joutuvat maksamaan hyvitysmaksua yritysverojen kautta. Hyvitysmaksu ei kuitenkaan kuulu yritysten maksettavaksi – ja juuri sen vuoksi nykyinen järjestelmämme on EU-oikeuden vastainen.
EU:n tuomioistuimen mukaan hyvitysmaksu on kohdennettava niille henkilöille, joiden käytössä on laitteita, jotka soveltuvat yksityiseen kopiointiin. Laitteelle ei siis tarvitse tallentaa teoksia, vaan korvausvelvollisuuteen riittää jo se, että käytössä on kopiointiin tai tallentamiseen soveltuva laite. Tuomioistuimen mukaan maksu voidaan periä muiltakin, mutta lopullinen maksurasitus tulee kohdistua yksityisille korvausvelvollisille.
Nykyinen Suomen järjestelmä on uudistettava – jo yksistään siitä syystä, että se on EU-oikeuden vastainen. Tähän on myös pohja hovioikeudenneuvos Kristiina Harengon OKM:lle laatimassa selvityksessä: Harenko esitti siirtymistä laitepohjaiseen tallennus- ja kopiointimaksumalliin. Kännykän, tabletin ja tietokoneen hintaan sisällytettävä pokkarin tai leffalipun suuruinen maksu jakaisi hyvityksen nykyistä oikeudenmukaisemmin.
Vaihtoehtona laitteiden myyntihinnassa perittävälle maksulle Harenko esitti maksun keräämistä yksityisten henkilöiden netti- ja mobiililiittymälaskutuksen yhteydessä. Tässäkin mallissa maksu kohdentuisi niille yksityisille henkilöille, joiden käytössä on laitteita, jotka soveltuvat yksityiseen kopiointiin. Harengon esityksessä arvioitiin, että näin kerätty maksu olisi kutakuinkin yhden kahvikupin hinta vuodessa.
Kuten Harengon selvityksessäkin todetaan, yksityisen kopioinnin hyvityksen tulee jatkossa korvata myös kirjallisten teosten, kuten kirjojen ja lehtien, sekä kuvien kopioiminen yksityiseen käyttöön. Ei ole perusteita jättää hyvityksen ulkopuolelle joitakin aineistotyyppejä, joita tutkitusti kopioidaan yksityiseen käyttöön satoja miljoonia sivuja vuodessa.
Harengon ehdottamaan hyvitysmaksujärjestelmän uudistamiseen tulee ryhtyä pikaisesti. Hyvitysmaksun tason tulee olla sellainen, että se takaa kohtuullisen korvauksen paitsi musiikin ja av-alan ammattilaisille, myös kuvien ja tekstien tekijöille ja oikeudenhaltijoille.